Rulla, Rupsu, Rupukka, Puspus, Mussukka, Murunen... Rakkaalla lapsella on erittäin monta nimeä, mikä ei liene yllätys, kun kyseessä on sellainen ori kuin Roweche Rumble AIR. Rulla on erittäin charmantti ja hurmaava ori, jolla on käytännössä aina pilke silmäkulmassa. Se on selväpäinen ja hyvätapainen ori, mutta sillä on myös hyvä huumorintaju.
Arkiset tilanteet Rupun kanssa sujuvat ilman suurempia ongelmia, sillä hyvään tapakasvatukseen on pyritty pienestä pojasta pitäen. Rulla kunnioittaa osaavaa ihmistä ja tietää paikkansa laumassa. Muiden hevosten keskuudessa se on ehdoton kingi, mutta ihmisten kanssa se osaa käyttäytyä herrasmiesmäisesti. Rulla ei ole aivan pienten lasten hevonen, sillä se kyseenalaistaa välillä johtajuuden, varsinkin, jos narun päässä on joku pienempi taluttaja. Aikuisen ja osaavan kanssa ori vain lähinnä steppaa kevyin askelin ja vähän kiirehtii, muttei aiheuta mitään vaaratilanteita.
Hoitaessa Rulla käyttäytyy ihan asiallisesti, ainakin yleensä. Karsinassa sitä on käytännössä turha yrittää hoitaa, etenkin jos se on vapaana. Ori hyörii ja pyörii ympäriinsä, eikä parhaalla tahdollakaan seiso paikallaan. Kun Rulla sitten on narun päässä, on se suhteellisen rauhallinen ja seisoo melkein paikallaan. Helpoimmalla pääseekin, kun pyöräyttää sen käytävälle ketjuihin, jolloin se voi tähystellä maailman menoa. Rupukka nauttii harjauksesta, joskin se saattaa hankaloittaa hoitajan hommia, jos sille tarjoutuu mahdollisuus. Jos Rullan ulottuville jää harjoja, on enemmän kuin todennäköistä, että se alkaa heittelemään niitä pitkin käytävää. Oriin lempipuuhiin kuuluu myös pään viskominen harjauksen tahdissa, sekä puolelta toiselle seilaaminen. Onneksi Rulla kyllä lopettaa, ainakin hetkeksi, kun sitä komentaa napakasti. Rupu on siis hieman huomion kipeä, mutta annettakoon se anteeksi sille.
Ratsastaessa Rulla on yleisesti ottaen kouluratsulle ominaiseen tapaan kuuliainen ja nöyrä. Se vaatii pitkän ja perusteellisen lämmittelyn, sillä Rulla on lievästi sanottuna jännittynyt alkutunnista. Alussa Rupsun kanssa on lähes mahdotonta kävellä alkukäyntejä, kun ori tikittää kevyttä hölkkää, sillä eihän se tietenkään malta kävellä. Joskus onkin helpointa aloittaa juoksuttamalla, jolloin Rulla voi päästellä pahimmat paineet pois. Jos Rulla jännittää vähänkin, on se silloin jäykkyysasteeltaan verrattavissa rautakankeen. Helpoiten sen saa ratsastamalla rennoksi tekemällä isoja ympyröitä kevyessä ravissa taivutellen. Kun Rupu alkaa rentoutumaan, on sen kanssa helppo työskennellä. Se vaatii selkeät ja tarkat avut toimiakseen oikein. Rulla on perusluonteeltaan miellyttämisenhaluinen, jolloin se kyllä itse hakeutuu nopeasti oikeaan muotoon ja peräänantoon, kunhan ratsastaja ei ole aivan tumpelo. Se kantaa itseään hyvin ja polkee erinomaisesti alleen. Rullalla on voimakas takaosa, joka takaa hyvän ja voimakkaan työnnön sen elastisiin askeliin. Ori on helppo koota pieneenkin liikkeeseen, mutta siltä kyllä irtoaa upeat ravilisäyksetkin. Rullalla on kolme erinomaista askellajia, joista käynnissä on eniten parantamisen varaa. Ori ei millään malttaisi kävellä rennosti, vaan sillä on aina hieman kiire. Rullan iso ja ilmava ravi tuottaa haastetta ratsastajalle, mutta pyörivä ja hyvin ylöspäin nouseva laukka on kuin jokaisen kouluratsastajan unelma. Oriin kanssa ei ole juurikaan hypätty esteitä, sillä se on osoittanut enemmän lahjoja koulupuolelle. Rulla kuitenkin pitää esteiden hyppäämisestä, kunhan ne eivät ole liian pelottavia. Se hyppää kevyesti yli metrin ratoja, mutta saattaa kyttäillä erikoisesteitä. Välillä Rulla innostuu hieman liikaa, jolloin sen kanssa saa tehdä tosissaan töitä ettei paketti purkaudu ja laukka valu liian pitkäksi. Maastoilu on Rullan kanssa hauskaa, sillä ori nauttii täysin siemauksin päästessään luonnon keskelle. Sen kanssa voi tehdä useamman tunnin kävelylenkkejä tai vaikkapa treenata koulua pellolla. Joskus poika innostuu ja saattaa lähteä kiikuttamaan ratsastajaansa, mutta kyllä se taas kuuntelee, kun on hetken saanut mennä niin kovaa kuin pääsee. Rullalle on pääasia, että se pääsee pois kentältä tai maneesista. Muutenkin ori pitää vaihtuvista maisemista, jolloin sen kanssa onkin helppo lähteä kisamatkalle. Rupun kanssa ei tule ongelmia lastauksessa eikä kisapaikallakaan. Sillä on erinomaiset kisahermot, mutta se vaatii kuitenkin samat rutiinit kuin kotonakin. Rulla nauttii huomion keskipisteenä olemisesta, jolloin sen kisasuorituksiin tuleekin vielä ekstrayrittämistä ja oikeaa säihkettä!
KRJ Kouluratsastustuloksia10.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 3/4011.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 1/40 12.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 5/40 14.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 1/40 15.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 4/40 15.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 3/40 16.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 5/40 17.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 1/40 17.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 3/40 17.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 6/40 18.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 6/40 18.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 1/40 20.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 3/40 20.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 1/40 20.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 4/40 20.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 3/40 21.04.2009, Headway, Grand Prix > 3/26 21.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 2/40 22.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 5/40 22.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 4/40 23.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 1/40 23.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 6/40 23.04.2009, Cubic Dressage, Grand Prix > 1/40 25.04.2009, Aworei, Grand Prix > 2/30 25.04.2009, Aworei, Grand Prix > 1/30 25.04.2009, Aworei, Grand Prix > 1/30 27.04.2009, Aworei, Grand Prix > 4/30 28.04.2009, Aworei, Grand Prix > 4/30 29.04.2009, Aworei, Grand Prix > 2/30 29.04.2009, Aworei, Grand Prix > 1/30 29.04.2009, Aworei, Grand Prix > 4/30 30.04.2009, Aworei, Grand Prix > 5/30 01.05.2009, Aworei, Grand Prix > 2/30 01.05.2009, Aworei, Grand Prix > 5/30 01.05.2009, Aworei, Grand Prix > 2/30 02.05.2009, Aworei, Grand Prix > 4/30 03.05.2009, Aworei, Grand Prix > 2/30 05.05.2009, Aworei, Grand Prix > 4/30 05.05.2009, Aworei, Grand Prix > 4/30 07.05.2009, Aworei, Grand Prix > 5/30 08.05.2009, Aworei, Grand Prix > 2/30 08.05.2009, Aworei, Grand Prix > 4/30 09.05.2009, Aworei, Grand Prix > 4/30 |
03.06.2009, Aworei, Grand Prix > 3/30 10.05.2009, Aworei, Grand Prix > 3/30 10.05.2009, Aworei, Grand Prix > 5/30 10.05.2009, Aworei, Grand Prix > 3/30 11.05.2009, Aworei, Grand Prix > 3/30 12.05.2009, Aworei, Grand Prix > 5/30 13.05.2009, Aworei, Grand Prix > 1/30 14.05.2009, Aworei, Grand Prix > 2/30 15.05.2009, Aworei, Grand Prix > 2/30 16.05.2009, Marceilles, Grand Prix > 4/30 16.05.2009, Marceilles, Grand Prix > 1/30 17.05.2009, Marceilles, Grand Prix > 4/30 18.05.2009, Marceilles, Grand Prix > 4/30 17.05.2009, Aworei, Grand Prix > 5/30 17.05.2009, Aworei, Grand Prix > 2/30 20.05.2009, Aworei, Grand Prix > 1/30 21.05.2009, Aworei, Grand Prix > 2/30 21.05.2009, Aworei, Grand Prix > 4/30 21.05.2009, Aworei, Grand Prix > 5/30 22.05.2009, Aworei, Grand Prix > 4/30 23.05.2009, Aworei, Grand Prix > 1/30 25.05.2009, Aworei, Grand Prix > 1/30 26.05.2009, Aworei, Grand Prix > 4/30 26.05.2009, Aworei, Grand Prix > 3/30 27.05.2009, Aworei, Grand Prix > 2/30 29.05.2009, Aworei, Grand Prix > 4/30 31.05.2009, Aworei, Grand Prix > 3/30 05.06.2009, Aworei, Grand Prix > 3/30 06.06.2009, Aworei, Grand Prix > 1/30 09.06.2009, Aworei, Grand Prix > 1/30 11.06.2009, Aworei, Grand Prix > 5/30 15.06.2009, Aworei, Grand Prix > 4/30 15.06.2009, Aworei, Grand Prix > 5/30 19.06.2009, Aworei, Grand Prix > 4/30 20.06.2009, Aworei, Grand Prix > 1/30 21.06.2009, Aworei, Grand Prix > 1/30 22.06.2009, Aworei, Grand Prix > 1/30 24.06.2009, Aworei, Grand Prix > 1/30 24.06.2009, Aworei, Grand Prix > 3/30 25.06.2009, Aworei, Grand Prix > 3/30 26.06.2009, Aworei, Grand Prix > 5/30
NJ Näyttelyt25.04.2009, Cubic, BIS3 irtoSERT pt. Anette N.30.05.2009, Barrier Stall, BIS1 irtoSERT pt. Anette N |
©opyright Ljusgård (taustakuva: TIG)
Huomaathan, että Rowche Rumble AIR on virtuaalihevonen, eli yllä olevat tiedot eivät liity kuvissa esiintyvään hevoseen!